PACIFIQUEN

KAMPAAJAT

Taru on kampaaja-meikkaaja, jolla on ekokampaajan koulutus. 

“Minulle on tärkeää, että työni lopputulos on juuri sellainen, mitä asiakas odotti, vaikkei hän olisi edes osannut pukea sitä sanoiksi.”

Taru

Olen kampaaja-meikkaaja, joka innostuu helposti uudesta. Juuri nyt opiskelen energiahoitajaksi. Vuonna 2018 valmistuin ekokampaajaksi, ja kasvivärit ja yrtit ja niiden loputtomat mahdollisuudet saavat minut innosta sekaisin! Olenkin luopunut synteettisillä aineilla värjäämisestä kokonaan. Kasvivärjäysten lisäksi teen intialaista päähierontaa, energialeikkausta sekä savi-, merilevä- ja turvehoitoja.

Minulle on tärkeää, että työni lopputulos on juuri sellainen, mitä asiakas odotti, vaikkei hän olisi edes osannut pukea sitä sanoiksi. Haluan, että asiakkaani kokee tulleensa kuulluksi ja että kampaajakäynti on hyvää mieltä tuova kokemus.

Ihmisenä olen hetkessä eläjä ja heittäytyjä, joka kulkee intuition ohjaamana. Onnellisimmillani olen tanssilattialla. Erityisen omilta tuntuvat kuubalaisen musiikin sykkivä rytmi sekä kuubalaisen tanssin liikekielen juureva ja voimakas energia. Tanssin ohella käyn myös säännöllisesti pitämässä itsestäni huolta syvävenyttely- ja kehonhuoltotunneilla.

Vaihtoehtoiset hoitomuodot kiehtovat minua, ja olen opiskellut muun muassa äänimaljarentoutusta. Toivon, että tulevaisuudessa voisin monipuolisesti yhdistellä erilaisia hoitomuotoja ekokampaajan työhöni ja palvella asiakkaitani mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.

Olen todennäköisesti syntynyt väärään maahan, sillä kaipaan jatkuvasti aurinkoa ja mangoja. Karkaankin Kuubaan useamman kerran vuodessa. Havannan kaduilla, josta espanjan aksenttinikin on kotoisin, aika pysähtyy ja tunnen palanneeni kotiin.

Tervetuloa!

Ota yhteyttä ja varaa aika. Helpoiten se käy käyttämällä ajavarausjärjestelmäämme tai soittamalla. Olet myös tervetullut vierailemaan liikkeessämme Annankadulla. Toivottavasti kuulemme sinusta pian!

Osoite: Annankatu 26, 00100 Helsinki

Seuraa meitä myös somessa!
Vieritä ylös